”Arvostan Unihocin mailoissa hyvää pallotuntumaa”

Jyväskylän Happeen kapteeni Petri Kauko nousi lokakuussa salibandyn historian viidentenä pelaajana 600 tehopisteen kerhoon.

”Huikein hetki urallani on ehdottomasti ollut Suomen mestaruus kaudella 2013-2014. Oli mahtavaa voittaa mestaruus täpötäydessä Jyväskylän jäähallissa parhaiden kavereiden kanssa”, kertoo maalitykki.

Kauko pelasi nuorempana jääkiekkoa ja jalkapalloa, mutta yläasteen aikana salibandy vei mukanaan.

”Jossain vaiheessa yläastetta aloimme pelata kavereiden kanssa salibandya ja sille tielle jäätiin. Jostain syystä laji tuntui omalta heti alusta asti”, kertoo Kauko.

Suomen mestaruuden voittaminen Happeen kanssa on ollut jo kauden alettua ykköstavoitteena.

”Tavoite on ollut selvillä jo siitä saakka, kun allekirjoitin kaudelle sopparin. Haluan saada kultaisen mitalin kaulaani kauden päätteeksi”, painottaa Kauko.

UNIHOC ON LOISTAVA VALINTA NIIN JUNIORILLE KUIN AMMATTILAISELLEKIN

Kauko kertoo Unihocilla olevan laaja valikoima laadukkaita mailoja.

”Unihocin valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle sopiva varsi ja lapa. Mailoista löytyy myös todella kevyitä malleja, mikä näyttää olevan nykyinen trendi mailamarkkinoilla”, sanoo Kauko.

Salibandyn ammattilaiselle on tärkeää, että myös muut varusteet ovat kunnossa.

Itse pelaan nykyään Unihocin STL 26 -varrella ja Playerin Feather Light White -lavalla. Lisään varteen vielä ovaalipalat. Grippinä käytän Elite black -grippiä. Pelikenkinä minulla on Unihocin U4 STL LowCut white/camo”, kertoo Kauko suosikkivarusteistaan.

Unihocin mailoissa hän arvostaa hyvää pallotuntumaa, ja sen vuoksi itse pelaakin feather light -lavalla.

”Itselleni on tärkeää, että mailalla on hyvä syöttää, joten Playerin suhteellisen suora lapa sopii minulle parhaiten. Varsi pitää olla sopivan kevyt, siksi valitsin STL 26:n. Unihocin mailoissa on myös hyvä, että ne sopivat jo uutena käteen. Jos maila sattuu pelissä katkeamaan, on helppoa ottaa varamaila vaikka suoraan paketista peliin”, kommentoi Kauko.

Uudet Unihocin sisäpelikengät ovat olleet Kaukon mukaan positiivinen yllätys.

”Kengät tuntuivat heti alusta asti hyvältä jalassa ja ovat kestäneet kovaa käyttöä loistavasti”, jatkaa Kauko.