Kaksossisko pelikaverina

30-vuotiaat kaksossiskot Elina ja Karoliina Kujala kuuluvat naisten salibandymaajoukkueen konkariosastoon. Molemmat edustavat sarjatasolla SB-Prota. 

Jo kymmenen vuotta maajoukkueessa pelanneet siskokset päätyivät salibandyn pariin lapsuuden jalkapalloharrastuksen kautta.

“Talvisin jalkapallo vaihtui salibandyyn, ja huomasimme, että tämähän onkin aika hauskaa. Futikseen verrattuna salibandy tuntui nopeammalta ja kentällä tapahtui koko ajan”, Karoliina muistelee.

“Aloitimme jalkapallon yhdessä ja siirryimme salibandyyn yhdessä. Ja siitä asti olemme pelanneet yhdessä”, hän nauraa.

Identtinen kaksossisko on molemmille naisille se kaikkein vanhin pelikaveri.

“Se, että tunnemme toisemme hyvin tuntuu hyvältä pelatessa. Tiedän koko ajan, missä toinen liikkuu ja aavistan, mitä toinen on tekemässä”, Karoliina kuvailee.

“Kyllä Karoliina on yksi minun parhaista pelikavereista, olemme kulkeneet niin pitkään yhdessä ja meillä luistaa hyvin yhteen”, Elina komppaa.

SPARRAUSTA – EI KILPAILUA

Tällä kaudella Elina on pelannut puolustajan paikkaa ja Karoliina hyökkääjänä. Koska kaksosten roolit pelikentällä ovat erilaiset, on pahimmilta kilpailuasetelmilta ja mustasukkaisuuksilta vältytty.

“Ehkä pienempänä meillä oli pientä kilpailua keskenämme, mutta nykyään vain tsemppailemme toisiamme”, Karoliina kertoo.

“Yritämme yhdessä miettiä keinoja parantaa ketjun peliä, ja yritämme keksiä ratkaisuja, jos jokin ei toimi”, hän jatkaa.

Elinalta Karoliina on saanut hyviä vinkkejä esimerkiksi sijoittumiseen maalintekotilanteissa.

“Kysyn usein Elinalta vinkkejä siihen, miten pääsisin paremmille vetosektoreille.

MAILAN KEVEYS IHASTUTTAA

Tukea kaksosten peliin tuovat myös laadukkaat Unihocin pelivälineet. Molemmilla siskoilla on käytössään Unihocin sisäpelikengät, joiden istuvuus ja keveys ovat ihastuttaneet molemmat naiset.

“Tykkään käyttää unihocin sisä- ja ulkokenkiä: kummatkin istuvat jalkaan hyvin. Niissä on paksu pohja, mutta ne ovat silti kevyet ja tukevat. Lisäksi ne ovat kivannäköset”, Karoliina miettii.

Lisäksi Elinalla ja Karoliinalla on käytössään Textreme 2.9 -mailat Epicin lavoilla.

“Tykkään mailan keveydestä, lisäksi varsi on mukavan ohut. Lavoista Epic Medium on uusi suosikkini, se pitää hyvin muotonsa”, Karoliina kehuu.

Elina käyttää pelatessa lisäksi myös Unihocin suojalaseja.

“Ne istuvat hyvin päähän, ovat hyvän malliset ja käytössä tosi huomaamattomat”, hän kuvailee.