Maailman paras salibandypelaaja on lastensa silmissä vain iskä – ”He eivät ymmärrä hössötystä”

Ruotsin Superliigassa jo 16 kautta viihtynyt salibandykonkari Mika Kohonen ei poikiensa silmissä ole julkisuuden valokeilassa paistatteleva mestaripelaaja. Pojille hän on vain iskä.

FC Helsingborgissa pelaava Mika Kohonen, 39, teki tammikuussa 2017 historiaa, kun mies saavutti ensimmäisenä pelaajana Superliigassa tuhannen tehopisteen rajan.

Lukema täyttyi, kun Kohonen syötti FC Helsingborgin 2-1-kavennuksen vierasottelussa Warbergia vastaan. Juhlapisteen myötä Kohosen kaikkien aikojen pistesaalis Superliigassa on 344+656=1000.

Vuodesta 1995 ammattilaisena pelannut Kohonen nauttii yhä pelaamisesta, eikä myönnä vielä koskaan tosissaan miettineensä peliuran lopettamista.

”Pikkupoikana haaveilin, että olisin joku päivä ammattilainen. Saan onnekseni yhä elää sitä unelmaa ja ajattelen, että täytyy olla kiitollinen, kun saan edelleen tehdä ammatikseni sitä, mistä tykkään”, mies miettii.

Julkisuudessa avoimesti uupumisestaan kertonut konkaripelaaja myöntää, että ei halua sitoa itseään liikaa, vaan päätökset tehdään nykyään aina vain vuodeksi kerrallaan.

”Eiköhän tässä vielä jotain keksitä tulevillekin vuosille. Ura varmasti jatkuu ainakin vielä ensi kaudelle sillä koen, että yhtälö toimii ja minulla on vielä paljon annettavaa.”

”Tietysti täytyy myös olla realisti ja miettiä, miten kroppa toimii ja riittääkö jaksaminen. Ja miten homma sujuu perheen kannalta, kun pojat kasvavat kovaa vauhtia?”

 

”NUOREMPIEN JOUKOSTA LÖYTYY KOVEMPIA ÄIJIÄ”

Kahden pojan isä tahtoo kotona keskittyä olemaan ennen kaikkea isä. Maailman parhaaksi pelaajaksikin valittu Kohonen ei ole kotona huippupelaaja vaan poikien harrastuksia tukeva vanhempi. Siitäkin huolimatta, että molemmat pojat ovat valinneet lähteä seuraamaan isän jalanjälkiä salibandyn pelaajina.

”Kyllä he kovasti tykkäävät urheilla. Mutta se, kuinka pitkälle he haluavat harrastaa, on heidän oma valintansa. Tietysti on kiva, että meillä on yhteisiä harrastuksia, mutta vaikka he haluaisivat alkaa soittaa viulua, niin ihan yhtä täysillä olisimme myös siinä mukana kannustamassa”, Mika Kohonen toteaa.

Kouluikäisillä pojilla onkin omat suosikkipelaajansa, joiden joukkoon isä ei mahdu.

”Heille olen vain iskä ja heillä on ihan omat suosikkipelaajansa Superliigasta ja Ruotsin maajoukkueesta. He eivät taida oikein edes ymmärtää hössötystä ja sitä, että iskä on esillä julkisuudessa. Ja itse olen jo niin vanha, ja poikien mielestä sieltä nuorempien joukosta löytyy varmasti paljon kovempia ja coolimpia äijiä”, mies nauraa.

 

”MINUSTA ON KEHITTYNYT HYBRIDI”

16 vuotta länsinaapurissa pelanneella Kohosella on ruotsalainen vaimo, ja perheen pojat ovat asuneet Ruotsissa koko ikänsä. Siitä huolimatta Kohonen kiistää ruotsalaistuneensa täysin.

”Kyllä minusta on jonkinlainen hybridimalli varmasti kehittynyt. Vaikka perheen koti on täällä Ruotsissa Uppsalassa, niin minä tulen aina olemaan suomalainen”, mies miettii.

Suurimmaksi eroksi suomalaisen ja ruotsalaisen salibandykulttuurin välillä Kohonen nimeää yksinkertaisesti pelaajamäärät.

”Ruotsi on kuitenkin puolet isompi maa ja se tarkoittaa myös suurempia pelaajamääriä sekä laajempaa tasoa.”

”Olipa kyseessä laji kuin laji, niin täällä urheilu on vähän vanhempaa, arvostetumpaa ja muutenkin kaikki on vähän isompaa. Ruotsin Superliiga on salibandyn NHL, ja joukkueet ovat hieman kovempia ja pelit hieman kovempitasoisia kuin Suomessa.”

 

NÄILLÄ MINÄ PELAAN

Maila: Unity Toplight 2 24 flexillä

Lapa: Player, musta / Volcano, musta

”Varsi ja lapa ovat tarpeeksi jämäköitä minun peliini. Minulle on tärkeää myös se, että lavassa ei ole kamalan paljon kourua, jotta mailan käsittely ja syöttäminen helpottuvat ja tarkentuvat”, Mika Kohonen miettii.

Konkaripelaaja haluaa muistuttaa nuoria pelaajia siitä, kuinka tärkeää sopivan mailan löytyminen on.

”Pelaaminen ja oppiminen helpottuvat kummasti, kun maila on sopiva. Sen oikean mallin löytyminen on todella yksilöllinen homma, ja Unihocilta löytyy kaikille pelaajatyypeille ja erilaisille mieltymyksille omat mailat ja lavat.”

”Muistan, että junnuna halusin pelata samanlaisella mailalla, jolla omat idolit pelasivat. Mutta se, millainen malli kullekin sopii, on todella yksilöllistä ja tärkeintä on se, että maila on sopivan pituinen ja sopivan löysä.”