”Pitkillä pelireissuilla etenkin kompressiosukat toimivat loistavasti ja ehkäisevät jalkojen turpoamista”

Lentopalloilija Antti Poikela pelaa tällä hetkellä Bulgarian Super liigaa sekä Cev-cupia (Euroopan toiseksi korkeinta Eurocupia) Montanan joukkueessa.

Vuosien aikana Poikelalle on jäänyt käteen SM-hopea ja SM-pronssi Hurrikaani Loimaan joukkueessa sekä Ranskan Pro B:n mestaruus kaudelta 2017-2018 A.S. Cannesin joukkueessa. Hän aloitti lentopallon 12-vuotiaana.

”Olin toki saanut kontaktia lentopalloon jo aiemmin Sallassa asuessani vanhempieni kautta, mutta varsinainen harrastaminen alkoi vasta Rovaniemelle muutettuamme. Siitä lähtien palo lajiin on ollut sen verran suurta, että tälläkin hetkellä lentopallo on intohimon lisäksi myös ammattini”, sanoo Poikela.

Poikela on pelannut ammattilaisena kuutisen vuotta, joista kolme vuotta ulkomailla: Italiassa, Tshekeissä ja Ranskassa.

”Oma polkuni ulkomaan kentille on ollut hieman normaalista poikkeava, sillä juniorimaajoukkueiden jälkeen ensimmäiset miesten maaottelut sain tililleni vasta viime keväänä, jo useamman ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen”, kertoo Poikela.

Poikela kertoo lentopallossa olevan parasta sen haasteellisuus ja monipuolisuus – joka päivä joutuu pistämään parastaan ja tekemään kaikkensa sen eteen, että pallo tippuisi oman kentän sijasta vastustajan kenttään.

”Kuten muukin urheilu, myös lentopallo tuottaa suuria tunteita laidasta laitaan. Itsellä lentopalloon tietynlainen viha-rakkaussuhde, ja se jos mikä pitää mielenkiinnon tekemisessä”, sanoo Poikela.

KOMPRESSIOTUOTTEISTA NAPAKKUUTTA JA TUKEA

Poikela käyttää ZeroPointin kompressiotuotteita peleissä, harjoituksissa sekä matkustamisessa. Hän kertoo käyttäneensä tuotteita jo useamman vuoden lähes päivittäin.

”Pitkillä pelireissuilla etenkin kompressiosukat toimivat loistavasti ja ehkäisevät jalkojen turpoamista ja ns. raskaita jalkoja. Niinpä reissuun lähtiessä tulee pakattua ensimmäisenä tarvittavat ZeroPointit ja sen jälkeen vasta kaikki muu. Suosikki tuotteeni tällä hetkellä on pitkät kompressiohihat, joita käytän etenkin peleissä. Lentopallossa luonnollisesti käytetään paljon käsiä, jolloin saan hihoista tietynlaista tukea ja napakkuuden tunnetta. Ohuen ja ihonmyötäisen materiaalin johdosta myös tuntuma palloon säilyy hyvänä”, kertoo Poikela.

Poikela on todennut kompressiotuotteiden toimivan myös palautumiseen rankkojen treenien jälkeen. Nykyään hän kertoo käyttävänsä pitkiä housuja ja kompressiosukkia paljon palautumiseen ja helpottamaan treenin jälkeistä särkyä. Lentopalloon kuuluu isona osana myös voimaharjoittelu, jossa tietynlainen kompressio on hyvinkin tervetullutta.

”Lentopallossa tulee paljon hyppyjä eli rasitusta pohkeiden ja nilkkojen seudulle. Pitkillä sukilla ja säärystimillä sekä pitkillä kompressiohousuilla on ollut vaikutusta rasituksesta johtuneen säryn helpottamisessa”, toteaa Poikela.

ZeroPointin kompressiotuotteita voit ostaa hyvin varustetuista urheilukaupoista ja verkkokaupasta osoitteesta zpcompression.com