Sulkapalloilija Eetu Heino: ”Yksilölajissa joutuu itse löytämään tsempin itsestään”

Sulkapalloilija Eetu Heino nauttii saadessaan olla itse vastuussa suorituksestaan, niin hyvässä kuin pahassa.

Sulkapalloilija Eetu Heino, 28, on pelannut sulkapalloa jo parisenkymmentä vuotta.

”Olen aina tykännyt pallopeleistä, ja pelasinkin kauan samaan aikaan sulkapalloa ja jalkapalloa. Toisaalta tykkäsin myös yksilölajeista, ja sulkapallossakin varmaan kiehtoi se, että kyseessä on yksilölaji, mutta samalla kuitenkin pallopeli”, Eetu miettii.

”Joukkuelajitkin ovat tietysti omalla tavallaan hauskoja, mutta yksilölajeissa saa itse olla vastuussa suorituksesta”, hän jatkaa.

Yksilölajissa urheilija saa kaiken kunnian itselleen, niin hyvässä kuin pahassa. Heino kertoo, että haasteet tuntuvat isoilta, kun on yksin. Toisaalta, voitto tuntuu erityisen hyvältä, kun tietää, että se on täysin omaa ansiota.

”Voitto on oma voitto, mutta samalla tavalla tappio on oma tappio, ja se juuri kiehtoo minua. Yksilölajissa joutuu itse löytämään tsempin itsestään vaikeina aikoina. Jostakin se on aina tähän asti löytynyt.”

OLYMPIALAISET MIELESSÄ

Viime kausi oli Heinolle vaikea, ja yksilölajin huonot puolet korostuivat, kun peli ei kulkenut toivotulla tavalla.

”Onneksi olen saanut tukea valmentajalta, taustahenkilöitä ja tietysti omalta perheeltä”, mies kiittelee.

”Oma tekeminen on kuitenkin mennyt hyvin eteenpäin, ja uskon, että tuloksetkin alkavat puhua sen puolesta ensi kaudella. Tulokset eivät ole aina tärkeimmät, vaan se, että kehitys menee eteenpäin, että on valmis kun tosipelit alkavat”, hän miettii.

Tosipeleillä Eetu Heino viittaa vuoden 2020 olympialaisiin, jotka siintävät jo mielessä.

Tähänastisen uransa kohokohdiksi pelaaja nimeää ensimmäiset MM-kisansa vuonna 2011. Myös tärkeät kisavoitot kansainvälisissä kisoissa ovat jääneet mieleen.

”Voittoja en unohda ikinä, saan niistä kovat kiksit, ja juuri se urheilussa kiehtookin: ne isot tunteet.”